Minua pelottaa kovasti ihmisten halukkuus luovuttaa kaikki päätäntövalta pois itseltään. Tulee sellainen mielikuva, että ihmiset haluavat vain istua kotonaan, katsoa televisiosta niitä asioita, joista tulee kiva mieli, ja pikkusen jännittäviä asioita, jotta säilyy vähän kiihtynyt mielentila, mutta ei tietenkään liikaa. Sitten parin vuoden välein on vaalit, "jossa minä päätän, kenet valtuutan päättämään minun asioistani" jossain hallintoelimessä. Ja he päättävät hyvin ja oikein, kunhan he eivät häiritse minua, kun katson BB24/7. Ja voimme olla varmoja, että he eivät häiritse. He ovat niin kiinteästi median kanssa, että kaikki todelliset päätökset esitetään edustajien hiihtoreissu-, kihlaus-, ero- ja talonostouutisten taka-alalla, että kansalaiset eivät edes niitä huomaa. Periaatteessahan tässä on asiat hyvin, valtaosa kansasta on tyytyväisiä, kun telkkarista tulee sosiaalipornoa ja internetistä saa helposti sitä tavallista pornoa. Viikonloppusin vedetään kännit kun kimi ajaa ympyrää.

Tilanne muistuttaa minua suhteestani kissaani. Kissani kuvittelee että hän päättää asioista ja hän on tämän asunnon kuningas. Se johtuu vain siitä, että se ei tee mitään kiellettyä. Niin kauan kun se makoilee sohvalla, hoitaa tarpeensa laatikkoon, eikä syö minun papereitani, se saa olla kuten haluaa. Välillä ruokakuppi tyhjenee tai hiekkalaatikko haisee, se esittää tyytymättömyyttään, herättäen minut raapimalla ovia, se käyttää kuninkaallista valtaansa, käskyttää "edustajaansa" kaksijalkaisissa. Todellisuudessa se on vain tyhmä nelijalkainen, joka on täysin minun armoillani.

Olemme vankilassa jossa on lasiseinät. Meidät ohjelmoidaan hyvin pienestä asti, hyvin kokonaisvaltaisesti, elämään elämämme olematta ihmisiä, vain kuluttajia. Arvomaailmamme rakennetaan logojen ja brändien ympärille. Esimerkiksi meidät opetetaan valitsemaan vaatteemme siten, että voimme kertoa sanattomasti omista arvoistamme. Jos minulla on Lacosten lenkkarit, Gantin paita ja Hilfigerin farkut, mikä on tälläisen ihmisen brändi? Joka viikko tulee uusia esineitä joita haluamme, uusia päivityksiä vanhoihin, jotka ovat jo auttamattomasti kierrätyskamaa. Tavaran eteen on tehtävä kovasti työtä, joka on väsyttävää ja useimmiten hyödytöntä kokonaiskuvan kannalta.

Sitten on tämä paheksuttava kansan marginaali, joka ei ole tyytyväinen mihinkään, jonka olemassaolo pitää hyväksyä, tai mikä parempi, jos saamme valtaväestön vihaamaan ja pelkäämään heitä, niin tulee tehokkaampi ja rikkirevitympi rakenne, joka ei yhdisty valtaapitäviä vastaan. Me menemme totalitaariseen yhteiskuntaan, eikä se suunta tule muuttumaan. Luulen että X vuoden kuluttua maailmassa on 3-6 liittovaltiota, joissa kaikissa on yhteinen laki ja valuutta, jotka "kilpailevat" keskenään, ja näiden valtioiden taustalla on yksi eliitti, joka päättää kaikista suurista linjoista. Mutta näinhän se on muurahaispesässäkin. Täytyy vaan toivoa että eliitti ovat hyvillä linjoilla.

Kirjoituksessani on arvosteleva sävy, eli kuulun ehkä sitten tähän paheksuttavaan marginaaliin. Toisinajattelijoilta vaaditaan aina uusia ratkaisumalleja, uusia ajattelutapoja ja muutoksia. Niitä en pysty tarjoamaan. Tee sitä minkä oikeaksi näet. Jos päämääräsi on uusin televisio, konsoli, maksukanavat, omistusasunto jne. tähtää siihen. Jos näet että on aika tehdä vallankumous, tee se, etsi väkeä jotka ovat valmiita siihen ja ala heidän kanssaan järkyttämään yhteiskuntajärjestystä.

Nuorena olin arvokas mies, oikea gentlemanni voisi joku sanoa. Iho oli kiinteä, silmät tuikkivat terävinä, olin harteikas ja ryhdikäs ja tukkani oli aina viimeisen päälle laitettu. Hajusteita olin ostanut keskustan tavaratalon kemikaalio-osastolta. Ranskalaista myskiä ja japanilaista kirsikan kukkaa. Naisille olin aina kohtelias ja kunniallinen. Vein teatteriin ja tansseihin, käyttäydyin moitteettomasti, tapani olivat kiitettävät. Aikaa tätä jatkui, saavutin mainetta naisten seurassa hienona miehenä, ja voin kerskailematta sanoa että onnellinen oli se tyttö, joka kanssani pääsi. Eräät naiset olivat hyvin avoimia kanssani, toiset taas ujostelivat enemmän.
Sitten tapahtui jotain. Olinko saanut naisista tarpeekseni, vaiko mitä tapahtui, en osaa sanoa. Tylsistyttikö heidän seuransa minua, vaiko koinko oloni luonnottomaksi kun niin pokkasin heille? Itsessäni oli tapahtunut jotain, en sitä silloin osannut kuvailla, enkä nytkään. Jäin kotiin, jätin neidit soittelemaan lehdillä, aloin saamaan kirjeitä kotiini, jossa kummasteltiin vähäisyyttäni kaupungin seurapiirien riennoissa viime aikoina. Panin moiset osoitukset suoraan roskiin.
Istuin kotonani, kuuntelin radiota ja odotin. Jätin itseni hoitamatta, pidin pyjamaa päivin öin. Katsoin ikkunasta variksia, ja heittelin kotini ohikulkevia ihmisiä roskilla. Taisin vähän huudellakin, mutta vain iltaisin ja yksin kulkeville. Istuin pienen asuntoni ainoalla tuolilla ja ryyppäsin. Mietiskelin itseäni, elämäni tarinaa ja omia kokemuksiani. Pyrin löytämään järjen, joka valaisisi minuakin kerran. Olinko toiminut järkevästi viedessäni kaupungin naisia seuroille ja tyhmästi taas nyt huudellessani tuntemattomille juovuksissa? Vaiko juuri toisin päin? Oliko ryyppääminen ja vieraille huutelu jalointa, mitä ihminen voi elämässään tehdä?

Kaupassa käydessäni, sillä täytyyhän miehen ruokaa kuitenkin saada, tapasin kerran erään neidin, jota olin viihdyttänyt seuramiehen urani loppupuolella. Olin pukeutunut äitini jäämistöstä löytämääni villamyssyyn ja liian pieneen puseroon, en ollut viikkoihin ajanut partaani enkä käynyt suihkussa. Hän tuli minua vastaan eräällä hyllyllä ja kääntyi välittömästi minut nähdessään. Irvokas olemukseni ja hänen olemuksensa kavahdus kun hän tunnisti minut entiseksi mielitietykseen tuotti minulle valtavan nautinnon. Tuo hetki oli valaiseva. Kuukausia kestänyt itseni ryvetys oli saanut luonnollisen huipentumansa. Miten tuo sirokaulainen ja syväuumainen menestyvä nuori neiti olikaan saanut päälleen häpeän kaavun, jonka olemassaolosta vain minä ja hän tiesimme. Jätin ostokseni hyllyyn ja astuin ulos myymälästä. Keskikesän aurinko paistoi, haisin paskalta ja hymyilin leveää hymyä.

----