Nuorena olin arvokas mies, oikea gentlemanni voisi joku sanoa. Iho oli kiinteä, silmät tuikkivat terävinä, olin harteikas ja ryhdikäs ja tukkani oli aina viimeisen päälle laitettu. Hajusteita olin ostanut keskustan tavaratalon kemikaalio-osastolta. Ranskalaista myskiä ja japanilaista kirsikan kukkaa. Naisille olin aina kohtelias ja kunniallinen. Vein teatteriin ja tansseihin, käyttäydyin moitteettomasti, tapani olivat kiitettävät. Aikaa tätä jatkui, saavutin mainetta naisten seurassa hienona miehenä, ja voin kerskailematta sanoa että onnellinen oli se tyttö, joka kanssani pääsi. Eräät naiset olivat hyvin avoimia kanssani, toiset taas ujostelivat enemmän.
Sitten tapahtui jotain. Olinko saanut naisista tarpeekseni, vaiko mitä tapahtui, en osaa sanoa. Tylsistyttikö heidän seuransa minua, vaiko koinko oloni luonnottomaksi kun niin pokkasin heille? Itsessäni oli tapahtunut jotain, en sitä silloin osannut kuvailla, enkä nytkään. Jäin kotiin, jätin neidit soittelemaan lehdillä, aloin saamaan kirjeitä kotiini, jossa kummasteltiin vähäisyyttäni kaupungin seurapiirien riennoissa viime aikoina. Panin moiset osoitukset suoraan roskiin.
Istuin kotonani, kuuntelin radiota ja odotin. Jätin itseni hoitamatta, pidin pyjamaa päivin öin. Katsoin ikkunasta variksia, ja heittelin kotini ohikulkevia ihmisiä roskilla. Taisin vähän huudellakin, mutta vain iltaisin ja yksin kulkeville. Istuin pienen asuntoni ainoalla tuolilla ja ryyppäsin. Mietiskelin itseäni, elämäni tarinaa ja omia kokemuksiani. Pyrin löytämään järjen, joka valaisisi minuakin kerran. Olinko toiminut järkevästi viedessäni kaupungin naisia seuroille ja tyhmästi taas nyt huudellessani tuntemattomille juovuksissa? Vaiko juuri toisin päin? Oliko ryyppääminen ja vieraille huutelu jalointa, mitä ihminen voi elämässään tehdä?

Kaupassa käydessäni, sillä täytyyhän miehen ruokaa kuitenkin saada, tapasin kerran erään neidin, jota olin viihdyttänyt seuramiehen urani loppupuolella. Olin pukeutunut äitini jäämistöstä löytämääni villamyssyyn ja liian pieneen puseroon, en ollut viikkoihin ajanut partaani enkä käynyt suihkussa. Hän tuli minua vastaan eräällä hyllyllä ja kääntyi välittömästi minut nähdessään. Irvokas olemukseni ja hänen olemuksensa kavahdus kun hän tunnisti minut entiseksi mielitietykseen tuotti minulle valtavan nautinnon. Tuo hetki oli valaiseva. Kuukausia kestänyt itseni ryvetys oli saanut luonnollisen huipentumansa. Miten tuo sirokaulainen ja syväuumainen menestyvä nuori neiti olikaan saanut päälleen häpeän kaavun, jonka olemassaolosta vain minä ja hän tiesimme. Jätin ostokseni hyllyyn ja astuin ulos myymälästä. Keskikesän aurinko paistoi, haisin paskalta ja hymyilin leveää hymyä.

----